Kangerteleeko tiedon eettisesti oikea käyttö?

Tiedon lisääntyessä ja informaation määrän ja muodon muuttuessa yhä kiihtyvämpää vauhtia ovat sekä tiedon tuottajat että kuluttajat joutuneet uudenlaisten ongelmien eteen. Ne liittyvät usein tiedon eettiseen käyttöön, ja monesti kyseessä ovat ennen kaikkea tekijänoikeudelliset kysymykset, vaikka tieto-etiikka –akselilta onkin löydettävissä myös monia muita ongelmia.

Tieto on luonteeltaan kumulatiivista eli karttuvaa. Uusi tieto rakentuu siis aina vanhalle tiedolle, ilman sitä se ei olisi edes mahdollista. Jotta jokainen lukija voisi tarkistaa, mille väittämille mikin johtopäätös perustuu, olisi tiedon tuottajan aina viitattava rehellisesti käyttämiinsä lähteisiin. Tämä on sekä reilua että oikeudenmukaista. Tieto on aina jonkun tuottamaa. Vaikka tekijänoikeus ei välttämättä kieltäisi lainaamasta toiselta tutkijalta, tiedeyhteisö suhtautuu kielteisesti kaikkeen plagioimiseen. Lähdeviittauksilla osoitetaan, keneltä väite ja tieto on peräisin. Samalla vältytään kiusallisilta kopiointisyytteiltä.

Meillä Länsi-Euroopassa on vallalla erittäin korostettu tekijänsuoja. Sillä tarkoitetaan juridista ja taloudellista oikeutta tuottamaansa tietoon tai mihin tahansa henkiseen tuotteeseen tai julkaisuun. Siksi täytyy aina muistaa se, että kopioinnista ja plagioinnista voi olla seurauksena ankaratkin rangaistukset.

Tietotekniikan sovellutukset ovat omalta osaltaan madaltaneet tekijänsuojaa. Kun kaikki informaatio voidaan muuttaa digitaalisen muotoon ja siirtää leikkaamalla ja liimaamalla omalle työpöydälle, on kiusaus tiedon varastamisen suhteen ehkä muodostunut liian suureksi.

Myös tiedon tai informaation määrän lisääntyminen tekee sen lainaamisen helpoksi. Kun informaatiota tuotetaan yhä enemmän, joutuu sen kuluttaja sellaisen harhaluulon valtaan, että isosta määrästä voi lainata ilman että kukaan voi tekoa jäljittää. Kyseessä on eräänlainen ”varastetaan valtion laarista” –ilmiö. Tämä onkin osittain totta, sillä esimerkiksi Google löytää vain keskimäärin 10-12 prosenttia kaikista relevanteista dokumenteista. Täytyy kuitenkin muistaa, että sekä Google että All the web (www.google.com; www.alltheweb.com) kykenevät myös löytämään taitavasti plagiaatteja pelkällä fraasihaulla.

Kun tietoa tai informaatiota on paljon, kärsii se määrätynlaisesta inflaatiosta. Inflaatiohan määritellään perinteisesti rahan arvon pienenemiseksi, ja tiedolle voi helposti käydä aivan samoin. Vaikka juridisesti olisikin sama, varastaako henkilö makkarapötkyn vai Rolls-Roycen, koetaan jälkimmäinen teko automaattisesti törkeämmäksi.

Julkisuus alentaa myös tiedon arvoa. Tieto on ollut aina valtaa ja samalla arvokasta. Julkinen ja jokaisen saatavilla oleva tieto koetaan vähemmän arvokkaasti. Internetin myötä on tullut myös vallalle sellainen käsitys, ettei tiedosta ylipäätään tarvitse maksaa mitään ja että julkisuusperiaate oikeuttaa myös tiedon vapaaseen lainaamiseen. Ajatus, että julkisuudella olisi tiedon suhteen negatiivia vaikutuksia, tuntuu tietenkin ristiriitaiselta. Tiedon hallinta, tekijänoikeudet ja julkisuus riitelevät kuitenkin selvästi keskenään.

Tekijän olisi tietenkin saatava aina palkkionsa, oli se sitten rahaa, mainetta tai kunniaa. Plagioinnin ja lainaamisen kynnystä on varmaan omalta osaltaan madaltanut vallalla oleva kielteinen suhtautuminen medioihin. Niiden keskittyminen on aikaansaanut sen, että yksi ja sama yhtiö rahastaa kuluttajaa erilaisista palveluista. Median vallan kasvu on havahduttanut kuluttajat huomaamaan oman haavoittuvaisuutensa. Plagioija näkee itsensä eräänlaisena Robin Hoodina, ja kärjistetyimpiä esimerkkejä tästä ovat Napster, tietokonevirukset ja Linux-käyttöjärjestelmä, jotka ovat kaikki eräänlaisia vaihtoehtoideologian tuotteita.

Tiedon tuottajaa ei kuitenkaan useimmiten lohduta se, että joku varastaa hänen aikaansaannoksensa aatteellisiin perusteisiin vedoten. Plagioinnilla on myös monia kielteisiä seurauksia. Kopiokoneet ovat esimerkiksi lopettamassa osan oppikirjatuotannosta. Kaupallisen korkeatasoisen tuotannon tilalle ollaan tarjoamassa opettajien kyhäämiä yleensä amatöörimäisiä (ja osittain kopioituja) virtuaalikursseja, jotka perustuvat kyseenalaisille pedagogisille ratkaisuille. Laadukas tieto on aina kallista.

Kopiointi on kuitenkin kaikkein vahingollisinta yleiselle moraalille. Jos esimerkiksi internet tuo mukanaan uuden näkemyksen tekijöiden oikeuksista, vajotaan kulttuurin ja tieteen alalla nopeasti sisällöntuotannolliseen anarkiaan. Samalla vahingoitetaan kriittistä (tieteellistä) ajattelua, joka on eräänlainen laadukkaan tiedon tae. Tiedemaailma laittaa tuotoksensa julkisesti kaikkien nähtäväksi, jotta kuka tahansa voisi tarkastella sen tuloksia kriittisesti – ei, jotta saavutukset välittömästi kopioitaisiin, vaikka lainaaminen olisikin yksi julkisuuden seurauksista.

Mitkä tahot sitten ovat tiedon eettisesti oikean käytön portinvartijoita. Oikeuslaitos on tietenkin yksi tärkeä toimija, samoin kansainväliset sopimukset ja kaupallisten tiedontuottajien harjoittama valvonta. Digitaalisen tiedon laadun arvioimiseen pitäisi myös kiinnittää huomiota, ja tässä ovat tietenkin avainasemassa portaalien ja webbisivustojen ylläpitäjät ja tuottajat. Mutta kaikkein tärkein portinvartijan rooli lankeaa kasvattajille: koko koulu- ja tiedeinstituution on koottava voimansa valistus- ja kasvatustyöhön, jotta uudet sukupolvet sisäistäisivät tiedemaailman ja kulttuurisektorin pelisäännöt. Kun puhutaan informaatiolukutaidosta voitaisiin yhtä hyvin puhua eettisestä lukutaidosta. Kaikkien pitää saada omansa, oli sitten kyse rahasta, maineesta tai kunniasta.